8. syyskuuta 2011
Oiva Riihi Oy vahvistaa osaamistaan
OIVA Riihi ja Care Component panostavat yhdessä lasten ja nuorten palveluihin
OIVA Riihi Oy on liittynyt osaksi Care Componentia. OIVA Riihi tuottaa erityisesti lapsille, nuorille ja perheille psykiatrisia, sosiaalisia ja ammatillisia kuntoutus-, asumis-, ja ohjauspalveluja. OIVA Riihen toimiva johto jatkaa nykyisissä tehtävissään sekä omistajina emoyhtiössä yhdessä muiden avainhenkilöiden ja Korona Investin hallinnoiman Palvelurahaston kanssa.
- Olemme huomanneet lasten ja nuorten palveluissa meneillään olevat muutokset ja halusimme löytää oikeanlaisen kumppanin, jotta voimme jatkaa toimintamme kehittämistä ja laajentamista. Valitsimme Care Componentin kumppaniksemme, koska heidän yhteiskuntavastuullinen arvomaailmansa ja palveluiden erityisosaaminen vastasivat parhaiten tulevaisuuden tavoitteitamme, kertovat OIVA Riihen toimitusjohtaja Merja Huttunen ja kuntoutusjohtaja Elisa Karvonen.
- OIVA Riihen mukaan tulo auttaa meitä laajentamaan palvelutarjontaamme ja vahvistamaan osaamistamme. OIVA Riihi on tunnistettu laadukkaaksi ja luotettavaksi toimijaksi ja nyt OIVA Riihelle tarjoutuu mahdollisuus kasvattaa heidän parhaita käytäntöjä osana suurempaa kokonaisuutta. Haluamme edelleen kehittää vaikuttavia toimintatapoja ja tarjoamme toimialan tuntevan vaihtoehdon lasten ja nuorten palveluita tarjoaville yrityksille, jotka haluavat tuoda osaamisensa osaksi suurempaa kokonaisuutta, kertoo Care Componentin toimitusjohtaja Mika Ingi.
OIVA Riihi Oy
OIVA Riihi on toiminut yli 10 vuotta lastensuojelu- ja mielenterveysasiakkaiden ja perheiden tukena tarjoamalla psykiatrisia, sosiaalisia ja ammatillisia kuntoutus-, asumis-, ja ohjauspalveluja. Yritys on johtava oman alansa palvelutuottaja Pohjois-Savossa.
Care Component Oy
Care Component on johtava yksityinen lastensuojelupalveluiden tuottaja Lounais-Suomessa. Yritys tuottaa lasten ja nuorten erityispalveluita yhteistyössä lasten ja nuorten, perheiden sekä julkisen sektorin kanssa. Palvelut ovat yksilöllisesti räätälöityjä lapsen ja perheen tilanteet ja tarpeet huomioivia.
Lisätietoja:
OIVA Riihi Oy
Toimitusjohtaja Merja Huttunen
puh. 040 703 7442
etunimi.sukunimi(a)oivariihi.fi
www.oivariihi.fi
Care Component Oy
Toimitusjohtaja Mika Ingi
puh. 040 758 7963
etunimi.sukunimi(a)carecomponent.fi
www.carecomponent.fi
Korona Invest Oy
Sijoitusjohtaja Pasi Lehtinen
puh. 050 387 3196
etunimi.sukunimi(a)koronainvest.fi
www.koronainvest.fi
|
|
|
|