2. marraskuuta 2011
Nuorisokoti Nummela mukaan Care Componentin ja OIVA Riihi Oy:n lasten ja nuorten erityispalveluihin
Nuorisokoti Nummela Oy on liittynyt osaksi Care Componentia. Nuorisokoti Nummela tuottaa vaativia sosiaalisia ja psykiatrisia palveluita moniongelmaisille lapsille ja nuorille. Nuorisokoti Nummela on erikoisalansa edelläkävijä koko maassa. Nuorisokoti Nummelan toimiva johto jatkaa nykyisissä tehtävissään sekä omistajina emoyhtiössä yhdessä muiden avainhenkilöiden ja Korona Investin hallinnoiman Palvelurahaston kanssa.
- Lasten ja nuorten palveluissa on meneillään rakennemuutoksia ja halusimme löytää oikeanlaisen kumppanin, jotta voimme jatkaa toimintamme kehittämistä ja laajentamista. Valitsimme Care Componentin ja OIVA Riihi Oy:n kumppaniksemme, koska heidän yhteiskuntavastuullinen arvomaailmansa ja palveluiden erityisosaaminen vastasivat parhaiten tulevaisuuden tavoitteitamme, kertoo Nuorisokoti Nummelan toimitusjohtaja Aki Paavola.
- Nuorisokoti Nummelan asiantuntemus ja pitkä kokemus edesauttavat vahvistamaan osaamistamme. Nuorisokoti Nummela on tunnistettu laadukkaaksi ja luotettavaksi toimijaksi. Heidän parhaita käytäntöjään tullaan hyödyntämään laajemmassa kokonaisuudessa. Haluamme edelleen kehittää vaikuttavia toimintatapoja ja tarjoamme toimialan tuntevan vaihtoehdon lasten ja nuorten palveluita tarjoaville yrityksille, jotka haluavat tuoda osaamisensa osaksi suurempaa kokonaisuutta, kertoo Care Componentin toimitusjohtaja Mika Ingi.
OIVA Riihi Oy
OIVA Riihi on toiminut yli 10 vuotta lastensuojelu- ja mielenterveysasiakkaiden ja perheiden tukena tarjoamalla psykiatrisia, sosiaalisia ja ammatillisia kuntoutus-, asumis-, ja ohjauspalveluja. Yritys on johtava oman alansa palvelutuottaja Pohjois-Savossa.
Care Component Oy
Care Component on johtava yksityinen lastensuojelupalveluiden tuottaja Lounais-Suomessa. Yritys tuottaa lasten ja nuorten erityispalveluita yhteistyössä lasten ja nuorten, perheiden sekä julkisen sektorin kanssa. Palvelut ovat yksilöllisesti räätälöityjä lapsen ja perheen tilanteet ja tarpeet huomioivia.
Nuorisokoti Nummela Oy
Nuorisokoti Nummela tarjoaa monipuolisella ja vahvalla henkilöstön osaamisellaan nuoren tarpeista lähtevän yksilöllisen kasvatus- ja hoitotyön. Yritys tuottaa moniammatillista hoitotyötä, perhetyötä, tarvittavia kriisi- ja arviointijaksoja sekä erityistä huolenpitoa lapsille ja nuorille.
Lisätietoja:
OIVA Riihi Oy
Toimitusjohtaja Merja Huttunen
puh. 040 703 7442
etunimi.sukunimi(a)oivariihi.fi
www.oivariihi.fi
Care Component Oy
Toimitusjohtaja Mika Ingi
puh. 040 758 7963
etunimi.sukunimi(a)carecomponent.fi
www.carecomponent.fi
Nuorisokoti Nummela Oy
Toimitusjohtaja Aki Paavola
puh. 040 866 7522
etunimi.sukunimi(a)nummela.fi
|
|
|
|